lauantai 28. joulukuuta 2013

Ihana loppuvuosi!

Jokos kaikilla muillakin alkaa laatikot ja suklaat tulemaan korvista ulos? Täällä on ainakin tankattu jouluherkkuja oikein urakalla, että jaksaa taas seuraavaan jouluun asti odottaa. Ensi vuodelle itselle muistutus, ettei pipareita kannata alkaa syömään vielä lokakuussa, koska joulukuun tullessa en pystynyt enää katsomaankaan niihin päin.

Täysin lorvailuksi tämäkään joulu ei kuitenkaan mennyt. Siitä asti, kun aloitin taksin ajamisen, olen ollut kaikki joulut myös töissä. Eikä hyvää traditiota kannattanut tänäkään vuonna rikkoa.

Jouluaatto on yksi lempparipäivistäni vuodessa olla töissä. Ihmiset ovat niin hyvällä mielellä, iloisina ja onnellisina. Kyyditettävä väki on hieman erilaista, kuin normaalisti. Paljon kuljetaan esimerkiksi sukulaisten luokse, eikä niinkään keskustan baareihin.

Vaikka toki nykyään myös jouluaaton baarireissut ovat myös lisääntyneet. Vielä neljä vuotta sitten koko kaupungissa oli vain yksi soittojuomala auki, kun tänä vuonna kinkunsulattelubileitä järjestettiin jo lähes jokaisessa kuppilassa. Mutta hyvähän se on, ettei kenenkään ole pakko jäädä yksin (tai muutenkaan) kotiin aattona vain siksi, että kaikki paikat olisivat kiinni.

Myös itänaapurin turistit ovat pikkuhiljaa saapuneet tyhjentämään alennusmyyntejämme. Loppiaiseen asti saakin jutustella vierailla kielillä koko vuoden edestä.

Mutta kuten sanoin, joulut ovat menneet töissä. On minulla kuitenkin pieni lehmä ojassa, sillä joulun jälkeen pidän aina hyvillä mielin uuden vuoden vapaata ja suunnataan kaveriporukalla tällä kertaa poikkeuksellisesti Lapin sijasta etelämmäs Eurooppaa vastaanottamaan Uutta Vuotta! 

Eli hiljaiseloa tulee nyt työrintamalla olemaan, mutta siitä huolimatta kaikille tasapuolisesti oikein railakasta Uutta Vuotta jo näin etukäteen, juhlikaa kiltisti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti